Haave OMASTA mökistä on taas nostanut päätään. Nostatan kuumetta etsiskelemällä netistä ja lehdistä kauniita ideakuvia ja vilkuilemalla etuovesta, mitä on myynnissä. Vaikka haave vaikuttaa kaukaiselta, ei sitä koskaan tiedä vaikka meillä joskus olisikin unelmien vapaa-ajan koti.
Täydellinen vapaa-ajan koti/kakkoskoti:
~ sijaitsisi max. tunnin ajomatkan päässä Turusta ~ olisi riittävän suuri majoittamaan myös sukulaiset ja ystävät ~ olisi mielellään vanha talo ~ uudempikin käy, esim. matala tanskalaistyylinen lautahuvila suurin maisemaikkunoin ~ niin ja ne ikkunat, uudet tai vanhat, olisivat tietenkin meri- tai järvinäköalalla ~ oma ranta ja laituri ~ kaunis lasikuisti ja/tai todella suuri terassi ~ puuhella pitää ehdottomasti olla ~ ja lautalattiat ~ talviasuttava
Mies oli viikonlopun poissa kotoa. Sillä aikaa kodissamme on ehtinyt vierailla Hullu Sisustaja. En ymmärrä missä välissä hän on ehtinyt laittaa makuuhuoneen uusiksi?!? Huonekalut ovat vahtaneet paikkaa. Hullu Sisustaja hyökkää vaivihkaa, arvaamatta. Hullun Sisustajan hyvä puoli on, että hän on äärettömän nopea ja tehokas. Huono puoli on, että hän on hieman maaninen. Miehellä on epäilys siitä kuka HulluSisustaja on. Miehen mielestä asialla on ollut "paha kaksoissisar" Mooa, joka on ennenkin aiheuttanut epäjärjestystä kodissamme. Mooa on erikoistunut pääasiassa tavaroiden hukkaamiseen ja paikkojen sotkemiseen, mutta ilmeisesti hän on siirtynyt myös sisustamiseen. Beware!
Myös olohuoneessa näkyy Hullun Sisustajan kädenjälki, sillä olohuoneen lipasto ja makuuhuoneen sivupöytä ovat vaihtaneet paikkaa päittäin.
Mustavalkoinen värimaailma miellyttää silmääni koko ajan enemmän ja enemmän. On se hassua, miten mieltymykset tulevat ja menevät. Kymmenisen vuotta sitten kodissa ei saanut olla mitään mustaa, viisi vuotta sitten koettiiin vahva mustavalkoinen kausi ja nyt, pitkän puuterisävyisen kauden jälkeen, musta kiehtoo taas.
Tänään olisi ohjelmassa ainakin: -ystävien tapaamista - ulkoilua - jotakin liikuntaa
Kävimme kesäkuussa mieheni ja hänen vanhempiensa kanssa Riikassa. Kaupunki on kaunis ja sitä oli erityisen hauskaa katsella hotellimme Latvijan 26. nen kerroksen maisemaikkunoista. Riikassa on hyvin säilynyt vanha kaupunki, jossa voi ihastella vanhaa kaupungin muuria ja keskiaikaisia taloja. Lisäksi kaupungissa on valtavan upea jugend-kaupunginosa, jossa voi ihastella aikakauden arkkitehtuuria kauneimmillaan. Aurinkoisena kesäpäivänä lähijunalla pääseen Jurmalaan viettämään rentouttavaa rantaelämää. Niin...ja missään en ole nähnyt niin paljon kauniita naisia kuin Latviassa.
Hain eilen Biltemasta kaksi työvalaisinta lisää. Ne löysivät paikkansa olohuoneen kaapin kummankin puolen. Olisivat olleet paremman näköiset katosta ripustettuna, mutta se olisi vaatinut isompia sähkötöitä. Olkoon siis toistaiseksi näin. Kivoja ne ovat joka tapauksessa.
P.S. Odottelen soittoa äidiltä. Lähdemme yhdessä käymään Loviisan Aitassa.
Kaikkein kivoin Italian ostos jäi viime postauksessa esittelemättä.
Tämä kevyt puuvillamekko löytyi Roomasta. Hintakin taisi olla muistaakseni vain kaksikymppiä. Toisin kuin petrolin väriselle tunikalle, tälle mekolle on löytynyt jo käyttöä. Malliltaan se on aivan täydellinen. Vyötärö korostuu ja lantio-peppu sektorillakin on riittävästi tilaa. Loistava ostos kertakaikkiaan. Vähän kuin olisi rahaa pankkiin laittanut.
Parisen viikkoa on vierähtänyt siitä, kun matkalta kotiuduin. Kerron matkamme vaiheista sitten jossakin kohtaa tarkemmin. Tällä hetkellä aivokapasiteettini riittää juuri ja juuri matkalla tehtyjen ostosten
esittelyyn. Vaikka shoppailin maltillisesti, rahaa meni silti enemmän kuin olisi pitänyt. Onneksi ostoksistani ainakin nahkalaukku ja Converset ovat varmasti pitkäikäiset.
Tämä ohut puuvillatunika oli oikeastaan "pakko-ostos", sillä riittävän viileät vaatteet alkoivat jossakin vaiheessa loppua kesken. Oli pakko hankkia jokin kevyt vaate legginsien kanssa pidettäväksi. Vaikka väri on kaunis, vaate jäänee vähäiselle käyttöasteelle, koska se korostaa vartalossani aivan vääriä kohtia.
Nahkainen työelämä-uskottava laukku. Ajaton malli ja tyylikäs sävy. Paperit pysyvät hyvin suorina ja sileinä laukun sisässä ja ehkä tämä olalla en näytä niin paljon teiniltä ;)
Näiden kanssa sitten voidaan unohtaa se aikuiselta/ikäiseltään näyttäminen. En vain voinut vastustaa!
Tervetuloa seuraamaan ensimmäistä, "päivä Miian kanssa" postaustani. Perjantai 16.7. olikin aika kiireinen ja tapahtumarikas päivä.
Kännykkä herätti minut aamulla klo 6.15. Se oli hieman aikaisemmin, kuin mihin olen ehtinyt tässä kesäaikana tottua. Mies oli tullut aamuyöllä ylitöistä, joten yritin suoriutua aamutoimistani tavallista hiljaisemmin.Ensi töikseni laahustin kohti kahvinkeitintä ja laitoin kahvin tippumaan. Olin sopinut erään kahvilan sisustuksen kuvaamisesta kello 7:00. Päätin syödä aamiaista vasta kuvauksen jälkeen.
Ennen lähtöä kevyt siistiytyminen. Tummat silmänaluset peittoon ja pieni kerros mineraalipuuteria pintaan. Sitten ripsiväriä ja vähän luomiväriä kulmiin. Hiukset nopealle ponnarille ja sukellus mahdollisimman mukaviin vaatteisiin, eli löysiin trikoohousuihin ja tummansiniseen toppiin. Onneksi tällä kuvauskeikalla ei tarvinnut näyttää edustavalta. Kameralaukku olalle ja jalusta käteen. Sitten reippain harppauksin autolle.
Kuvauskeikka oli aika nopea homma. Palasin kotiin jo ennen kahdeksaa. Keitin uudet kahvit ja luin Turun Sanomia. Samalla kirjasin paperille päivän työt ja hoidettavat asiat. Aamiaiseksi söin kaksi keitettyä kananmunaa ja turkkilaista luonnonjogurttia.
Aamupäivä kuluu sähköpostia lukiessa ja koneella työskennellessä. Samalla ehdin hörppiä kolmannen kahvikupillisen ja lukea muutaman blogipäivityksen.
Puoliltapäivin piti suunnata asioille, sekä omille että työasioille. Pähkäilen peilin edessä, mitä kummaa sitä laittaisi tällaisessa helteessä päälle. Päädyn rennosti farkkusortseihin ja mustaan trikoopaitaan.
Käyn laattaliikkeessä sekä rautakaupassa hakemassa asiakkaalle mallipalan parketista. Vierailen keittiöfirmassa kyselemässä altaita ja työtasoja. Lopuksi suuntaan Citymarkettiin ruokaostoksille. Tässä vaiheessa alkaa olla jo vähän kiire ja kamala nälkä. On alle tunti aikaa ehtiä syödä, käydä kotona ja ostaa eläinlääkäriltä kissanruokaa. Päätän ostaa kaupasta valmiin lohi-katkarapusalaatin. Kun pääsen kotiin klo 14:30 ehdin nopeasti kerätä paperit laukkuun ja syödä salaatin sekä haukata palan kurkkua. Sitten suuntaan kohteeseen, jossa odottaa tapaaminen keittiöpuusepän kanssa.
Palaverin päätteeksi ehdin ottaa asunnosta ennen-kuvat, sekä tarkistaa muutaman mitan ja kuvata laatta- ja parkettinäytteitä asiakasta varten.
Klo 16.30 palaan takaisin kotiin. Otan kahdenkymmenen minuutin torkut, käyn nopeasti suihkussa, vaihdan vaatteet ja lähden serkuni 18-vuotissynttäreille. Matkalla poimin Mummin kyytiin.
Ilta kuluu hauskasti synttäreillä. Päivän parhaat hetken on kun katson miten pikkuveljeni leikkii poikansa kanssa. Ain yhtä hauskaa on myös meidän serkkujen keskeinen outo huumori ( Juu, terveisiä vaan niille sukulaisille, jotka tätä lukee :D ).
Iltakymmeneltä palaan takaisin kotiin. Sitä ennen olen heittänyt Mummin, Äitini ja pikkuveljeni koteihinsa ja käynyt kulmakaupasta hakemassa litran maitoa ja Maalaisunelmia-lehden. Ennen nukkumaanmenoa juon lasillisen kylmää maitoa ja selaan lehteä. Yhdentoista jälkeen mies tulee kotiin iltavuorosta. Minä olen jo nukkumassa ja käymme minun osaltani hyvin lyhyen ja epämääräisen keskustelun. Huomenna on päivä uusi ja silloin suuntaamme mökille.
Sain keväällä idean käyttää blogini nimeä yritykseni nimenä. Nyt olen viimein rekisteröinyt suunnittelutoimistolleni nimen Blueberry Hill design. Toivon yritykseni sivujen aukeavan tämän kesän aikana, joten on aika jättää hyvästit Blueberry Hill -blogille.
Bloggailua on kuitenkin tarkoitus jatkaa edelleen, joten kysynkin nyt teiltä lukijoilta EHDOTUKSIA JA KOMMENTTEJA BLOGIN UUDEKSI NIMEKSI.
Itselleni on mielessä kaksi vaihtoehtoa (eivät ole paremmuusjärjestyksessä). Otan mielelläni vastaan yös muita nimiehdotuksia.
1. Villa Vallaton (entisen blogin nimi)
2. Kissatalon nuori emäntä
Kissatalo viittaa tähän kotitaloomme. Rakennuksen seinästä löytyy jugendtyylinen kissareliefi ja asunnossamme karvatassuja elelee kaksi. Nuori emäntä taasen henkiin hauskasti Niskavuori-tyyppistä naisenergiaa.