Kävimme eilen luokan kanssa tutustumassa Billnäsin ruukkiin, rakennusapteekkiin ja Fiskarsiin. Ei voi muuta sanoa, kuin että kaunista oli! Rakennusapteekki on kuin taivas. Jos kuolisin siellä, kuolisin onnellisena. Sitten joskun, kun muutamme siihen the Kotiin, eli siis siihen vanhaan puutaloon tai kyläkouluun, teetätän puusepällä kunnollisen kokopuukeittiön ja valitsen ajan tyyliin soveltuvat nippelit ja yksityiskohdat. Sitten joskus...
Thursday, May 27, 2010
Monday, May 17, 2010
Punaisen mekon tuunaus
mekko ennen
Ostin tämän Kappahlin punaisen mekon viime keväänä Pelastusarmeijan kirpputorilta. Kuluneen vuoden aikana se ei ole ollut päälläni kertaakaan. Pidän väristä ja hihojen mallissa ja mekon leikkauksessa on minua miellyttävää 1930-40 -luvun tyyliä. Jokin vain ei ole ollut kohdallaan. Leveä vyönauha ja suuri vyönsolki tökkäsivät jotenkin silmään ja pilasivat mekon linjan.
Viime viikolla kysyinen vaatekappale koki kuitenkin uuden syntymän, kun irrotin siitä häiritsevän vyön solkineen ja ompelin miehustaan valkoiset napit. Joka kerta se vain jaksaa ihmetyttää ja ilostuttaa, kun pienellä konstilla saa valtavan suuren tyylimuutoksen aikaan.
mekko nyt
Labels:
asut,
ennen ja nyt
Rakkolaastareita ja hulmuavia helmoja
Eilinen asu:
hame: viime viikkoinen ostos pelastusarmeijalta
laukku: samoin
paita: pari vuotta sitten H&M:lta ostettu
kengät: Indiska, tosin kirpparilta hankittu
Tämän päivän olen käyttänyt tehokkaasti erinäisten asioiden hoitamiseen. Olen hankkinut kastelahjan kummipojalleni, järjestellyt opintotukiasioita ja hoitanut ilmoittautumiset kesän tentteihin.Laukkasin ympäri kaupunkia helmat hulmuten ja jalat rakoilla. Ensin piti pysähtyä apteekkiin laastareita ostamaan ja kun nekään eivät auttaneet, ostin H&M:lta mustat balleriinat. En kyennyt kävelemään punaisilla korkkareillani enää askeltakaan.
Olen jotenkin äärimmäisen huojentunut siitä, että olen saanut ilmoittauduttua loppusuoralla olevien kandiopintojeni viimeisille suorittamattomille kursseille. Kesän aikana aion suorittaa kaksi kirjatenttiä ja tehdä yhden esseen. Syksyllä on vielä edessä yksi mediatutkimuksen verkkokurssi ja sitten on tämän naisen yliopisto-opinnot pulkassa! Voi, miten helpottava ajatus.
Olen jotenkin äärimmäisen huojentunut siitä, että olen saanut ilmoittauduttua loppusuoralla olevien kandiopintojeni viimeisille suorittamattomille kursseille. Kesän aikana aion suorittaa kaksi kirjatenttiä ja tehdä yhden esseen. Syksyllä on vielä edessä yksi mediatutkimuksen verkkokurssi ja sitten on tämän naisen yliopisto-opinnot pulkassa! Voi, miten helpottava ajatus.
Minullahan on nuo yliopisto-opinnot jääneet hieman roikkumaan kun menin vaihtamaan tulevaisuuden suunnitelmiani kesken opiskelun. Ensin lähdin ilmailualalle ja sitten pääsin opiskelemaan sisustusalaa. Päätin kuitenkin, että vaikka en koskaan yhtäkään työpaikkaa niillä papereilla hakisi, että kandiksi on valmistuttava, vaikka väkisin. Nyt kun valmistumisesta ei enää ole niin kovia paineita, odotan itse asiassa noita jäljellä olevia opintoja ihan hyvillä mielin. Aiheetkin vaikuttavat mielenkiintoisilta: elokuva, keskiaika ja mediakasvatus. Taidanpa pitää haasteista, sillä huomasin tänään silmäileväni myös niitä maisterin tutkintoon kuuluvia opintoja, jotka jo kerran olin päättänyt unohtaa. Mutta ei nyt kuitenkaan vielä innostuta, katsotaan ensin miten kesäopinnot sujuvat.
Labels:
arkea ja elämää,
asut
Friday, May 14, 2010
Kassillinen vaatteita, pussillinen puuvillaa
Pelastusarmeijan kirpputoreilla oli tänään kanta-asiakastarjous -50% kaikista vaatteista ja asusteista. Kolmella kympillä sain kassillisen vaatetta ja lisäksi pellavaisn pöytäliinan, valkoisen pitsireunaisen lakanan ja tyynyliinan. Enemmän tällaisia päiviä, kiitos!
Tämän kertaiset löydöt:
valkoinen paitapusero mustilla palloilla
musta paitapusero valkoisilla palloilla
musta röyhelökoristeinen trikoopaita
kirsikkakuvioinen trikoopaita
punavalko raidallinen trikootoppi
keltainen Finnbird/Essilä Oy -merkkinen takki, luultavasti 1960-luvulta
musta vanha laukku, vuosikymmenestä ei tietoa
Labels:
kirpputorilöydöt
Thursday, May 13, 2010
Mökkiunelmia...
Kesän lähestyessä myös innostus kesämökin kunnostamiseen ja sisustamiseen kasvaa. Haaveissa siintää yleisilmeeltään vaalea ja raikkailla väreillä piristetty tanskalaistyylinen huvilasisustus. Jos olisin saanut täysin vapaat kädet, olisin varmaan jo aikoja sitten laittanut kunnolla tuulemaan. Emme kuitenkaan ole mökin ainoat käyttäjät, joten asiat etenevät välillä aika hitaalla tempolla.
Labels:
inspiraatiot
Wednesday, May 12, 2010
Kohti kesää
Lämpimien kevätpäivien kunniaksi tulin eilen kotiin kahden pelargonin kanssa. Koska en ole mikään kukkaihminen, kysyin kaupassa, kuinka niitä tulisi hoitaa. Myyjän vastaus minulle mieleinen: "Ne voi hyvin kunhan vaan muistaa, ettei kastele liikaa." Eipä ole meillä vielä yksikään kasvi kuollut liialliseen kasteluun, ennemminkin siihen toiseen ääripäähän.
Ihanaa, miten ulkona vihertää jo hiukan. Innolla odotan puiden lehtien puhkeamista.
Labels:
arkea ja elämää
Tuesday, May 11, 2010
Lontoon tuliaiset osa I
Lontoosta kotiuduttu!
No oikeastaan jo viikko sitten, mutta nyt vasta ehdin tänne.
Matkalla olin siis kolme kokonaista päivää. Kaksi päivää kului eräässä konferenssissa ja varsinaista vapaa-aikaa oli siten vain yksi päivä. Onneksi siinäkin ajassa ennätti monenlaista. Päivä oli lämmin, joten pärjäsin kaupungilla koko päivän sinipilkullisessa vintagemekossa ja 2/3 hihaisessa neuletakissa.
Heti aamusta suuntasin V&A:han, missä tutustuin museon muotikokoelmiin. Ymmärrettävästi kuolasin sielläkieli kiinni vitriinilasissa kaikkia ihania vanhoja vaatteita. Sitten suuntasin Harrodsin ruokaosastoille ja jatkoin sieltä Oxford Streetille laukussani palanen suussa sulavaa fudgea.
Vintage-villitys tosiaan näkyi alan liikkeiden ulkopuolellakin. Miss Selfridge`s ja Topshop olivat pullollaan erilaisia vintage-henkisiä vaatteita, koruja ja asusteita. Topshopin alakerrassa oli jopa oma vintage-vaatteiden osasto. Lisäksi siellä oli myynnissä Tara Starltin pin up -tyylisiä vaatteita. Jos ei olisi ollut matkavaluutasta pula, olisin varmaan joutunut hankkimaan uuden matkalaukun kaikkia ostoksia varten.
Jatkoin edelleen matkaani Sohon suuntaan. Pikainen vierailu Forbitten Planetissa ei valitettavasti tällä kertaa tuottanut tuliaisia miehelle. Pienen etsimisen jälkeen löysin etsimäni, eli Beyond Retro -vintagekaupan. Siellä olisinkin voinut viettää koko loppupäivän. Mukaan tarttui yläkuvan ruskearuudullinen mekko ja ruskea nahkalaukku.
Ostosreissun jälkeen suuntasin takaisin hotellille ja tapaamaan serkkuni uutta tyttöystävää. Yhdessä kävimme syömässä intialaisessa ravintolassa.
Labels:
asut,
kirpputorilöydöt,
vintage
Subscribe to:
Posts (Atom)



