Tämä ei ole Twinings mainos

 

Pilkullinen puolihame, nirunarusaappaat ja hiuksissa vesilaineet. Päivällä palohälytys koulussa, arkista aherrusta mukavien ihmisten ympäröimänä, huonoja vitsejä ja vertaistukea. Illalla herkullinen salaatti kauan kaivatun ystävän seurassa. Naurua vedet silmissä, sympatiaa ja ymmärrystä. 

Kotona odotti vasta siivottu asunto. Sytytin kynttilät, käperryin sohvan nurkkaan lukemaan. Nautin hieman liian myöhäisestä teehetkestä. 

Päätin eilen illalla tarttua Louisa M. Alcottin klassiseen nuortenromaaniin Pikku naisia. Olen suuri tyttökirjojen ystävä. Rakkaimpia tyttökirjojani luen vähintään kerran vuodessa, useamminkin. Olen varttunut Vihervaaran Annan ja Uuden kuun Emilian seurassa ja ne kulkevat edelleen rinnallani kuin uskolliset ystävät. Pikku naisiin en ole koskenutkaan yli viiteentoista vuoteen.  Muistan aina pitäneeni enemmän L. M. Montgomeryn tuotannosta, mutta myös Pikku naisia tuli nuoruudessa luettua useaan otteeseen. Oikeastaan olen ensimmäisen kerran kuullut sen, kun äitini luki sitä minulle ääneen ennen kuin osasin itse lukea. Lempihenkilöhahmoni oli alusta asti hilpeän hurmaava ja eloisa poikatyttö Jo. Onkohan Marchin sisarusparvi uhmannut aikaa Annan ja Emilian tavoin?